VerkkokauppaPrintItNowNiininArkki-PRIS

Yrityksestämme > Kopio Niinin tarina

KOPIO NIININ TARINA

Kopio Niini on kopioinut jo viisikymmentä vuotta

Valokopiolaitos V. Niini aloitti kopioimisen 15.2.1957 Helsingissä Veikko ja Eila Niinin perustamana. Rakennusteollisuuden eri tarvitsijoita olivat suunnittelijat; arkkitehdit, insinöörit, rakennuttajat ja pientalorakentajat, jotka tarvitsivat kopiointipalveluja rakennuspiirustustensa kopiointiin nopeasti, luotettavasti ja kustannustehokkaasti.

Viisikymmenluvulla piirustuskopiointi tapahtui perinteisellä ammoniakkikehitteisellä kopiointimenetelmällä, lähettitoiminta pyöri ripeiden jalkalähettien ja jenkkikassien sekä bussien avulla. Vaikka aikaa on kulunut ja tekniikka kehittynyt, on yrityksen toiminta-ajatus edelleen sama kuin viisikymmentä vuotta sitten toiminnan alkaessa. Tekniikan mahdollistamana tuotevalikoima on moninkertaistunut alkupäivistä.

Yrityskauppojen myötä kasvulle vauhtia

Toiminnan laajentaminen aloitettiin vuonna 1998 Virosta. Nyt Kopio Niinin osakkuusyritys Koopia Niini & Rauam palvelee Tallinnassa kahdessa toimipaikassa, jotka työllistävät yhteensä yli 20 henkeä. Kopio Niinin nousu yhdeksi alan merkittävimmäksi tekijäksi on tapahtunut vahvojen ja luotettavien toimintatapojen ansiosta. Yrityskaupat ovat kasvattaneet yrityksen toimintaa myös Suomessa. Ensimmäinen jo kahdestatoista tehdystä kaupasta solmittiin kotimaassa vuonna 2000.

Copyright Kopio Niini Oy 2012